Yläkaupungin Yö syntyi lama-Suomen lapsena
1990-luvun alku oli ankeaa aikaa Suomessa. Pankkeja kaatui, yrityksiä meni nurin, moni ihminen luhistui velkataakka niskassaan tai työpaikkansa menettäneenä. Tämä näkyi karulla tavalla myös Jyväskylässä. Kauppakadun tyhjentyneisiin liiketiloihin perustettiin kirpputoreja, joissa talousloukkuun joutuneet jyväskyläläiset myivät omaisuuttaan. Kaupungin lähiöissä ravintoloita muutettiin topless-paikoiksi. Kaikki oli kaupan, rahamarkkinat vei ja ihminen vikisi. Telkkarissa laulava talonmies Sepi Kumpulainen esitti hittinsä Armotonta menoa. Lama kuristi ihmisiä ankaralla otteella mutta samalla se myös pakotti toimimaan. Pahaa oloa piti päästä purkamaan ja työttömiksi jääneillä oli aikaa harrastuksille. Härski kyykytys sai aikaan luovan vastareaktion; omaehtoinen taiteentekeminen ja kulttuuripalveluiden kysyntä lisääntyi voimakkaasti. 
Yläkaupungin Yö syntyi tähän aikaan. Sen ideana oli avoin, talkoilla toteutettava kaupunkitapahtuma, joka olisi tulvillaan mielenkiintoista ohjelmaa ja joka pääsymaksuttomana tarjoaisi mahdollisimman monelle jyväskyläläiselle mahdollisuuden nauttia kulttuurista. Ja tämän idean nuori, köyhä opiskelija ja aktiivinen taiteenharrastaja Soili Puranen (nyk. Elisa Pesonen) toi yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurivaliokunnan kokoukseen alkuvuodesta 1992. Purasella oli lopulta helppo työ puhua valiokunnan Jyrock-veteraanit ja kulttuurihörhöt ideansa taakse, sillä tapahtuman järjestäminen ei käytännössä maksaisi mitään ja Puranen voisi itse toimia sen tuottajana.
Hyvin nopeasti Yläkaupungin Yöksi ristityn tapahtuman järjestämiseen lupautuivat mukaan lähes kaikki Seminaarinmäen ympäristössä toimivat kulttuuripaikat; museot ja galleriat, ravintolat ja kahvilat, yliopiston yksiköt, Kirjailijatalo, Vammaisjärjestöjen talo… Myös kaupungin taiteentekijät olivat valmiita talkoisiin: ensimmäisen Yön esiintyjiksi lupautuivat mm. Seminaarinmäen mieslaulajat, Penis From Heaven -salanimen taakse kätkeytynyt Miljoonasade, kirjailija-ohjaaja Juha Hurme, kuvanveistäjä Kimmo Schroderus sekä kymmenet muut ammatti- ja harrastajataiteilijat. Lama-Suomessa tällaiselle tapahtumalle tuntui olevan tilausta.
Huhtikuun 25. päivänä tuottaja Puranen ja ylioppilaskunnan kulttuurisihteeri Markus Latvala tekivät viimeisiä festivaalivalmisteluja ylioppilastalolla. Heitä jännitti. Löytäisivätkö jyväskyläläiset uuden tapahtuman? Miten muutaman julisteen ja monistetun ohjelmalehtisen varassa toteutettu markkinointi oli onnistunut? Tulisko keväisestä lauantaiehtoosta taianomaisen kaunis vai kylmä ja pimeä? Illan hämärtyessä alkoi alakakaupungin suunnasta virrata yhä enemmän ihmisiä Seminaarinmälle. Pian pirisi ylioppilastalolla kulttuurisihteerin lankapuhelin ensimmäisen kerran: ohjelmalehdet olivat loppuneet Kotiteollisuusmuseosta. Voisiko joku tuoda lisää? Siitä alkaen ylioppilaskunnan monistuskone sai lonksuttaa tauotta aina pikkutunneille asti. Seuraavan päivän Keskisuomalaisen otsikko hehkutti: Yläkaupungin Yöstä syntyi kulttuurisensaatio.
Vielä samana keväänä perustettiin Yläkaupungin Yö ry., joka jatkoi festivaalin järjestämistä vuodesta 1993 alkaen. Tuolloin tapahtuma siirtyi toukokuulle. Vuonna 1994 päätettiin pitää välivuosi ja yhdistyksen hallituksessa pohdittiin tapahtuman tulevaisuutta; pitäisikö Yläkaupungin Yön jatkaa vuotuisena tapahtumana vai ei? Niin yleisöltä, esiintyjiltä kuin yhteistyöorganisaatioiltakin saatu palaute oli tuolloin samansisältöinen kuin se on ollut edelleen 2010-luvulla: Yläkaupungin Yö on odotettu keväinen tapahtuma, joka avaa festivaalikesän Keski-Suomessa. Se kokoaa talkoohengen voimalla kaupunkilaiset yhteiseen kyläjuhlaan nauttimaan paikallisen kulttuurin rikkaudesta.