la 16.5. klo 21:45
Käsikello-orkesterit Kide ja Clarabella

Käsikello-orkesterit Kide ja Clarabella

KIDE:

Käsikellon soitto rantautui Jyväskylään kapellimestarimme FM Sari Eirtola-Loukolan mukana syksyllä 2007, hänen tutustuttuaan kellonsoittoon Yhdysvalloissa asuessaan. Alkuun soivat ainoastaan Chimes-soittimet, ”taivaallisen täyteläisen äänen” tuottavat putkikellot. Niitä, sekä Jyväskylän alueseurakunnan omistamia, yhdysvaltalaisen Malmarkin kellotehtaan valmistamia, viiden oktaavin verran ääniä mahdollistavia metalliseoksesta valettuja käsikelloja heiluttaa, kumauttaa, sheikkaa ja naputtaa nykykokoonpanossa 14 ”kellosisarta”.

Käsikellon soittoomme kuuluu yhäkin paitsi paikallinen, Kuokkalan kirkko keskiössä ollut soitanta, myös kansainvälinen kellottelu: Olemme paitsi juuri palanneet vappuviikonlopun konserttimatkalta Venäjältä (konsertoimme Tverissä ja Staritsassa), myös soittaneet päivällä yhteiskonsertin yhdysvaltalaisten ystäviemme kanssa Kuokkalan kirkossa. Ohjelmistomme mahdollistaa monenmoista soitantaa, joten tilauksesta olemme lähteneet soittamaan niin syntymäpäiville kuin eduskuntaankin.

 

CLARABELLA:

Aikuisten harrastelijoiden käsikelloryhmä, joka aloitti toimintansa syksyllä 2008. Alkeista on lähdetty liikkeelle ja parin teoriatunnin jälkeen nuotit tulivat tutuiksi. Ryhmä harjoittelee tiistaisin Kuokkalan kirkolla klo 17:00-18:30. Ryhmä esiintyy mm. seurakunnan tilaisuuksissa ja on mukana Kideen kahdella levyllä.

 

IN ENGLISH:

Kide is a handbell group founded in the Autumn of 2007. They’ve just came back from their concerts in Russia. Clarabella is the little sister of handbell group Kide, already a tough challenger.

 

www.kasikellot.com