Abstrakti taide ja modernismin monet suunnat rantautuivat Suomeen sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Uudet vaikutteet pyyhkäisivät pöydältä taiteen muotoa, tyyliä ja kauneutta koskevat säännöt. Jyväskylän taidemuseon näyttely kuvastaa keskisuomalaisen taidemaailman murrosta vuosina 1947–1973. Mittavassa näyttelyssä on esillä lähes sata Jyväskylän kaupungin taidekokoelmien kiintoisinta poimintaa kolmen vuosikymmenen ajalta. Teoskavalkadia on täydennetty yhteensä neljällä kokoelmalainalla Keski-Suomen museosta, Saarijärven museosta ja Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta EMMA Espoon Modernin taiteen museosta.
Kansainväliset vaikutteet nousivat keskeiseen asemaan 1950- ja 1960-lukujen suomalaisessa taide-elämässä. Taiteilijat kävivät muun muassa Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa opiskelemassa, aistimassa taidevirtauksia, sekä tutustumassa museoihin, näyttelyihin ja taiteilijaelämään.
Aikakauden keskisuomalainen taide-elämä oli myös vireää. Kuvataiteilija Helmer Selin (1920– ) järjesti Korpilahdella sekä taiteilijoille että harrastajille tarkoitettuja kuvataidekursseja, jotka niittivät valtakunnallista mainetta. ”Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin…”, totesi nimimerkki SANOVA kirjoittaessaan vuonna 1957 Korpilahden kursseista, sillä kotoisalla maaseudulla järjestetty opetus tarjosi tasokkaan vaihtoehdon ulkomaisille opintomatkoille.
Jyväskylän kaupungin taidekokoelmien ensimmäiset teokset hankittiin 1800-luvun lopussa. Valitut teokset olivat pääasiassa muotokuvia ja kaupunkia somistavia patsaita. Aluksi taidekokoelmia kartutettiin erilaisilla rahankeräyksillä, näyttelyvuokrina tai tontin vastineeksi saaduilla teoksilla ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Teoksen hankinnasta saattoi päättää esimerkiksi kaupunginjohtaja.
Sotien jälkeen yleistyi Suomessa kuitenkin ajatus kulttuurista osana kuntien tehtäviä. Taidetta pidettiin jälleenrankentamisen aikakautena hyödyllisenä, ja se koettiin merkittävänä osana hyvinvointiyhteiskunnan perustamista. Varsinainen määräraha taideteosten hankintaan saatiin Jyväskylässä vuonna 1947. Kaupunki nimitti teoshankintojen suunnittelua varten taideostotoimikunnan, jonka vaikutuksesta taidehankinnoista tuli määrätietoisempia. Jyväskylän kaupungin taidekokoelmat alkoivatkin karttua merkittävästi 1960-luvulta lähtien.
Taideteokset kertovat aina oman syntyhetkensä ajankohdasta, mutta millaisena suomalainen 1950- ja 1960-lukujen taide näyttäytyy Jyväskylän kaupungin taidekokoelmien valossa. Löytyykö kokoelman teoksista modernismin monien suuntausten vuoropuhelua, vai kulkevatko teokset omia polkujaan?
Lisätietoa:
http://ehtiihanpariisiin.keskisuomentaide.fi/
IN ENGLISH:
Paris can wait is an extensive art exhibition of the visual arts from Central Finland made be-tween 1947–1973. The exhibition is based on research and organized by the Jyväskylä Art Museum. Nearly one hundred works of art from 26 Central Finnish artists are showcased in the exhibition. The displayed works are primarily from the art collections of the City of Jyväskylä.
http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/english/exhibitions/pariscanwait